Toivoo illan jotain. Unohtaa. Mutta aamulla jo odottaa.

Odottaa.

Että puhelin piippais.

Että puiston viimeinenkin vaahtera loistaa kauniissa väreissään.

Että viikot vierähtävät, että postiluukusta kolahtaa, että sade alkaa, että se muistaa sut, että maalaukset valmistuvat itsestään, että löytäisi maailman parhaan pipon, että kengän pohjat kuluis puhki. Että ei enää törmäis siihen, mikä saa ajattelemaan kertaheitolla koko elämän ympäri.

Odottaa, että olis oikeasti jotain odottamisen arvoista. Ei vaan vielä kalliimpaa, kuin odottamisen arvoista.